Konneveden museon Naisten viikon 2023 konserttisarja esitetään 1700-luvulla rakennetussa savupirtissä.
Mitä pieni jääkausi teki puulle? Pakotti kasvamaan hitaasti. Se näkyy lustoista, sillä kylmä on tasannut kasvun vuosivaihtelua. Maailman kuulujen Stradivarius-viulujen kannet tehtiin pienen jääkauden aikana hitaasti kasvaneista Pohjois-Italian kuusipuista. Tiivissyisyys on omiaan parantamaan äänen sävykkyyttä. Mitä muhkeampi runko, sitä paremmin materiaali myös värähtelee eli resonoi. Antonio Stradivari käytti lisäksi erilaisia aineita jalostaakseen viulujensa sointia. Nykyisin miljoonia maksavat ”Stradit” käyvät läpi varsinaiseen syynin todistaakseen aitoutensa.
Puun laatu merkitsi paljon, kun arvoviuluja rakennettiin mestari Stradivarin aikaan Cremonassa. Nykyään stradivariukset valmistetaan Balkanilla kasvaneesta harvinaisesta loimuvaahterasta. Hinta on suolainen, 34 000 euroa per puu! Metsässä kannattaa siis katsella ympärilleen ja onnistua runkojen valinnassa.
Maailmanluokan akustikko Yasuhisa Toyota valitsi 2000-luvulla Helsingin Musiikkitaloon rautalampilaista, kaatoaikanaan noin 75 – 100- vuotiasta koivua. Toyotan akustisen ajattelun mukaan vain kuusivaltaisessa sekametsässä hitaasti ja vapaasti kasvanut puu on käypää. Pohjoisrinteessä oli myös kasvuolosuhteita tukeva mikroilmasto, joka piti ruskotäpläkärpäsen loitolla. Niiden toukilla on paha taipumus kaivautua puun sisään ja pilata koivun väritys ulosteillaan. Musiikkitalon materiaaliksi valittin pohjoisrinteen koivut!
Priimapuuta kasvaa myös Konnevedellä. Museon savutuvan hirsien kasvukausi osuu Cremonan viulupuiden kanssa pienelle jääkaudelle. Tuvan hirret ovat olleet renessanssin aikana hennolla taimella tai vielä siemeninä. Täyteen mittaansa puut ovat kasvaneet armottoman kylmän puristuksessa pienellä jääkaudella. Stradivari liotti kansipuitaan booraksissa, sinkissä, kalkkiliuoksessa ja alunassa suojatakseen ne tuholaisilta ja parantaakseen sointia. Näitä aineita Tuomiston väki ei tarvinnut marinoidessaan savutuvastaan akustista ihmettä. Muhkeat kattohirret ja seinät kyllästettiin tirripaistin tuoksulla, kessun tuprutuksella, paistuvien ruisleipien aromeilla ja viimeisteltiin sakealla savulla. Ja ihmekös se sitten on, kun talo soi kuin Stradivarius! Semmoisista aineista on museomme miljoonien eurojen konserttisali tehty.